Lentävä mies

Tapasin Nokialaisen personal trainer Petteri Avolan, jonka päälaji on kehonpainoharjoittelu. Petterin valmentamista asiakkaista moni tekee kuntosalilla kyseisen lajin harjoituksia myös. Lisäksi hänellä on yritysasiakkaita, joille hän vetää mm. toiminnallista voimaharjoittelua, kahvakuulatreenejä ja juoksukouluja. Petterin työtahti kuulostaa hengästyttävältä mutta hänen oma treeninsä vasta hurjalta näyttääkin. Oli pakko varmistaa heti kuvausten alussa, että miehellä on vakuutukset kunnossa. Ovathan ne.

IMG_5199

IMG_5191

Päätähuimaavien temppujen lomassa kyselin myös kehonpainomiehen mielipiteitä urheiluvaatteista. Petteri on treeneissään käyttänyt nyt David Kinetics kevytkompressiotuotteita ja kokee ne todella hyviksi omissa lajeissaan. “Niistä saa riittävän tuen, ne ovat päällä mukavat, eikä niitä treenatessa edes huomaa.” Petteri toteaa ja kertoo myös, että tuotteet ovat riittävän pitkiä, jotta käsilläseisonnassa ja vastaavissa ei paita nouse korviin. Muita Davidin tuotteita Petteri käyttää enimmäkseen ohjatessaan asiakkaitaan.

IMG_5228

IMG_5153

Urheiluvaatteissa hän arvostaa eniten istuvuutta, käyttömukavuutta, hengittävyyttä ja kulutuskestävyyttä. Etenkin vaatteiden kestävyys on oleellista liikunta-alan ammattilaiselle, joka käyttää treenivaatteita kymmeniä tunteja viikossa. “On ikävää jos vaate on kulutettu loppuun muutamassa viikossa. Näin ei ole käynyt Davidin tuotteiden kanssa, ne ovat toimineet tosi hyvin, eikä näy ollenkaan kulutuksen jälkiä.”

IMG_5352

IMG_5282

Asiakkailleen Petteri suosittelee teknisiä urheiluvaatteita kaikkeen liikuntaan. Tekninen materiaalien kuivuu nopeasti hikoillessa, joten siksi sen käyttömukavuus on parempi kuin esimerkiksi puuvillatuotteen. “Puuvillainen vaate liimautuu hikoillessa ihoon, eikä ole siksi mukava. Se alkaa häiritsemään treeniä”

IMG_5399

Vaikka ylläolevassa kuvassa näyttää siltä, kuin Petteri lentäisi, hän todellisuudessa ponnistaa tuohon punnerrusasennosta. Kuvaa ei ole käsitelty.

Petterillä on yllään Davidin syksyn tuotteita, joista löydät tietoa täältä:

http://www.davidcollection.net/catalog/men/

 

 

Breikkausta hylätyssä tehtaassa

Kävin Tampereella tapaamassa Toni Ilmakaria, joka treenaa kuntosaliharjoittelun lisäksi mm. Break Dancingia ja kehonpainoharjoittelua. Kuvasin Tonia hylätyssä tehtaassa, joka graffiteineen oli upea tausta Tonin liikkeille. Näin saimme tämän hetken kiinnostavimmista ilmiöistä mukaan myös hieman Urban Exploringia.

.IMG_5000

Toni on mm. kilpaillut Break Dancessa ja kehonpainotreeni on ollut mukana yhtä kauan kuin tanssikin, noin 10-12 vuotta. David Kineticsin kevytkompressiotuotteet soveltuvat Tonin mielestä kaikkiin lajeihin mitä hän treenaa; ne tukevat hyvin lihaksia, ovat mukavat päällä, eivätkä ala haisemaan antibakteerisen kuidun ansiosta.

IMG_4992

IMG_5017

Break Dancing on lajina mennyt enemmän kilpaurheilun suuntaan, se ei ole enää niin kulttuurilähtöistä kuin ennen. Kansainväliset kilpailut ovat isoja tapahtumia joissa liikkuu rahaa, joten vaatteet ja varusteet ovat sen mukaisia. Siksi breikkaajatkin suosivat nykyään teknisiä urheiluvaatteita yhä enevässä määrin ja monet käyttävät kompressiotuotteita väljempien vaatteiden alla.

IMG_5030

Hylätty tehdas oli likainen ja täynnä lasinsiruja. Vaatteet kestivät näissä olosuhteissa todella hyvin vaikka liikkeitä tehtiin lattiatasossa ja hiekka pöllysi. Tonin käteen sen sijaan tuli haava mutta kuvaukset saatiin siitä huolimatta tehtyä. Isot propsit Tonille tästä!

IMG_5045

Tonilla on yllään Davidin syksyn malliston tuotteita, joista löydät tarkempaa tietoa täältä:

http://www.davidcollection.net/catalog/men

IMG_5062

Kompressio, hyötyä vai huuhaata?

Urheiluvaatemarkkinoilla on jo jonkin aikaa ollut kompressiovaatteita ja moni on ihmetellyt, mikä niiden funktio on ja onko niistä jotain erityistä hyötyä, verrattuna tavalliseen treenivaatteeseen.

Kompressio tarkoittaa vaatteessa sen napakan materiaalin ja istuvuuden avulla tapahtuvaa mekaanista painetta. Kompressiovaate kuitenkin joustaa ja myötäilee vartaloa, eikä kiristä. Puristuksen tulee olla tasainen ja asteittainen.

Monelle jo entuudestaan tuttuja kompressiotuoteita ovat lentosukat ja tukisukat. Lääkinnällisiä kompressiotuotteita taas käytetään mm. leikkausten jälkeen. http://www.tukisukat-shop.com/laakinnalliset-tukisukat-3/

Sivuilla kerrotaan seuraavaa: “Lääkinnälliset tukisukat eli hoitosukat tukevat jalkojen verenkiertoa ja sopivat siten laskimo- ja lymfaperäisten vaivojen, kuten suonikohjujen, laskimotulehdusten ja lymfedeeman hoitoon. Lisäksi lääkinnälliset tukisukat vähentävät riskiä laskimosairauksien, kuten veritulppien syntymiseen.”

Miksi tällaisia tuotteita on alettu käyttää urheillessa ja mitä hyötyä niistä on? Koska kompressiosukkien aiheuttama paine jaloissa vilkastuttaa verenkiertoa, on urheillessa niiden tarkoitus nopeuttaa palautumista ja estää urheiluvammojen syntyä. Tehostuneen laskimokierron ansiosta lihasten hapensaanti paranee.

Kaikki urheilukaupoissa myytävät kompressiotuotteet eivät kuitenkaan ole lääkinnällisiä. Pitkävartisissa kompressiosukissa ja säärystimissä on usein keskivahva kompressio. Kevytkompressio taas on suositumpaa mm. housuissa, topeissa ja paidoissa. Kompressiopaine ilmoitetaan yksiköllä mmHg, joka tarkoittaa elohopeamillimetriä. http://www.tritaniumstore.fi/page/4/kompressio-info Kevytkompressiotuotteissa paineen yksikköä ei yleensä ilmoiteta.

Kevytkompressiotuotteiden puristus on nimensäkin mukaisesti hyvin kevyttä, eikä vilkastuta verenkiertoa tukisukkien tehokkuudella. Osittain tässä on kyse käyttömukavuudesta. Tukisukkien ja lentosukkien voimakkaampi puristus koko vartalossa saattaisi olla epämukava. Lisäksi ylävartalossa voimakkaasta puristuksesta ei ole niin merkittävää hyötyä, kuin alaraajoissa olevasta puristuksesta.

Kevytkompressiotuotteiden napakan mutta joustavan materiaalin ja istuvuuden on tarkoitus stimuloida kevyesti pintaverenkiertoa ja nopeuttaa lihasten palautumista. Laajemmalle alueelle tulevassa vaatteessa ei urheiluun optimoidun käyttömukavuuden takia tarvitse olla niin voimakasta painetta, kuin esimerkiksi kompressiosukissa ja säärystimissä. Kovemmasta paineesta on Vierumäen tutkimuksen mukaan hyötyä lähinnä jalkojen alueella.  http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/11/11/kompressiovaate-estaa-lihaskramppeja-ja-edistaa-palautumista “Krampit ja turvotukset ovat lähes aina alaraajojen ongelmia.” Kerrotaan artikkelissa.

Artikkelissa otetaan myös esiin vartalon erilaisiin malleihin liittyvä ongelma: “Toisekseen meillä jokaisella on hyvin erilaisia vartaloita, joten kompressiopaidoissa olevat S/M/L-kokojen jaottelu ei välttämättä istu kaikille. Sukat on sen sijaan paljon helpompi tehdä mittojen mukaan.” Kertoo Jarmo Kujanpää.

Tosiasiassa myös sukissa tulee ongelmaksi ihmisten erilaiset mittasuhteet. Toisella voi olla pieni jalka mutta paksu pohje, toisella taas iso jalka ja kapea pohje, myös säärien pituudet vaihtelevat hurjasti. Mutta tämä ongelma pätee lähes kaikkiin teollisesti valmistettuihin vaatteisiin ja asusteisiin. Erilaisia vartaloiden kokoja, malleja ja muotoja on maailmassa valtava määrä. Siksi sarjatuotettu vaate istuu parhaiten yleisimmille keskivertovartalotyypeille.

Kompressiovaatteiden testaus on vasta alullaan joten tieteellistä, riippumatonta tutkimusta aiheesta löytyy vielä hyvin vähän. http://www.kuortanetestinglab.fi/suuri_kompressiovaatetutkimus.html Monilla kuitu- ja kangasvalmistajilla on myös omia kompressiotuotteisiin liittyviä tutkimustuloksia mutta kevytkompressiovaatteisiin liittyvän laajemman puolueettoman tutkimuksen valmistumista saamme kuitenkin vielä odottaa.

Kevytkompression etu on se, että se antaa helpommin anteeksi vartalotyyppien erilaisuuden, kuin voimakkaammat kompressiot. Mikä puristuksen tehokuudessa menetetään, saadaan takaisin käyttömukavuudessa.

Tukisukissa tai muissa vahvemman kompression tuotteissa törmää helpommin vartalon yksilöllisten mittasuhteiden aiheuttamaan istuvuusongelmaan. Paras istuvuus saataisiin vain tuotteen yksilöllisellä räätälöinnillä jokaiselle vartalolle ja se on sarjatuotannon menetelmillä haastavaa ja kallista.

Me suunnittelijat teemme jatkuvaa tuotekehitystä myös kompressiotuotteiden kanssa. Kuluttajalle oleellisin neuvo on se, että vain sovittamalla löytyy parhaiten istuva tuote. Mallistojen sisällä on erilaisia istuvuuksia eri vartalotyypeille ja eri merkkien kesken on istuvuuksissa suuriakin eroja. Näin mahdollisimman monelle eri malliselle ihmiselle löytyy sopiva tuote.

Davidin suosittussa Kinetics -sarjassa on myös kevytkompressiotuotteita. Ne löytyvät: http://www.davidcollection.net/catalog/kinetics/ Kineticsiin kuuluu myös väljemmän istuvuuden tuotteita ilman kompressiota. Ko. tieto löytyy tuotekuvauksesta. Tuotteissa on myös antibakteerista SILVERPLUS® -kuitua. Tästä löytyy aiempi postaus aiheesta.

David Kineticsiä käyttävät myös huippu-urheiljat, mm. Beach Volley Team Finlandin ammattilaispelaajat. Tulemme raportoimaan heidän käyttökokemuksiaan blogissa myöhemmin.

N1623_N1625